top of page

Melkki Spotlight - Nina Uusitalo

Kokenut johdon konsultti Nina Uusitalo lukeutuu Melkin tuoreimpiin vahvistuksiin. Useiden toimialojen hybridiosaaja viihtyy parhaiten hanke- ja projektinhallinnan, toiminnan kehittämisen ja teknologiasektorin yhdistävissä, haastavissa järjestelmäprojekteissa.


-              Headhunter soitti minulle alkuvuodesta. Kävimme ensimmäisen kerran keskusteluja jo kolmisen vuotta sitten, mutta silloin olin jo ehtinyt sitoutua toisaalle. Olin kuitenkin seurannut Melkkiä puoliaktiivisesti koko ajan, joten jatkoimme keskustelua siitä mihin viimeksi jäimme, Nina Uusitalo kertoo.


Tällä kertaa keskustelut etenivät maaliin saakka ja Uusitalo aloitti Melkillä elokuun puolivälissä. Melkissä Uusitaloa kiehtoi silminnähden hyvä draivi, voimakas kasvu ja kiinnostavat asiakasprojektit.


-              Olen luonteeltani tiimipelaaja ja innostun haasteista. Tykkään oppia uutta ja päästä ratkomaan eri toimialoja edustavien yritysten ongelmia. Vahvinta osaamistani ovat Melkin tarjoamat laaja-alaiset projekti- ja hankehallinnan tehtävät, joissa pääsen toimimaan tulkkina teknologian ja liiketoiminnan välimaastossa.


Vahva halu kehittää ja kehittyä


Uusitalolla on pitkä työkokemus kansainvälisistä liiketoiminta- ja teknologiasektorin konsulttitaloista, joissa hän on tehnyt vaativia, eri teknologioiden hankinta- ja käyttöönottoprojekteja muun muassa lukuisten ERP- ja taloushallintajärjestelmien sekä SAP:in parissa.


Kauppatieteiden maisteri on ehtinyt työskennellä seitsemän vuotta myös asiakkaan puolella erilaisissa taloushallintotehtävissä sekä sisäisten järjestelmäprojektien ja prosessien kehityspäällikkönä.


-              Minulla on vahva halu kehittyä ja kehittää. Haluan auttaa yrityksiä niiden kehittämisessä ja haasteissa, olivatpa ne sitten liiketoiminnallisia, teknologisia tai niiden välimaastossa, Uusitalo pohtii.


Hän sanoo ensimmäisten viikkojen Melkillä menneen vauhdikkaasti. Pääasiassa suuryrityksissä työskennelleenä Uusitalo kuvailee Melkillä olevan mukava perheyritysmäinen tunnelma.


-              Vaikutelma on todella positiivinen.


Vapaa-ajallaan Espoossa asuva Uusitalo viihtyy tenniskentällä ja ryhmäliikunnassa. Hän nauttii myös matkustelusta ja eri kulttuureihin tutustumisesta.


-              Melkeinpä aina on joku kohde mielessä tai suunnittelussa. Tykkään tutkia ennalta uusia matkakohteita ja selvittää, mitä kaikkea siellä voi nähdä ja tehdä. Erityisen mieluista on matkustaa maihin, joissa voin puhua espanjaa.


Teksti: Taru Schroderus

122 views

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page