top of page

Melkki Spotlight - Minna Joensuu

Viimekesäinen headhunterin puhelinsoitto sai Minna Joensuun vaihtamaan työpaikkansa Melkkiin, jonka suomalaisuus ja asiantuntijuus vakuuttivat heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien.


Ennen Melkkiä Minna Joensuu työskenteli pitkään eri rooleissa Capgeminilla, johti palvelunhallintaa Digital Workforcessa ja paneutui julkipilvimaailmaan Sofigatella.


- Minulla on takanani yli 20 vuoden työura IT-alalla. Se alkoi ohjelmistokehittäjänä, josta etenin melko nopeasti projektipäälliköksi ja sitten palvelujohtamisen tehtäviin. Olen päässyt työskentelemään lukuisten erilaisten organisaatioiden, teknologioiden ja toimialojen kanssa. Olen johtanut muun muassa Suomen suurinta ulkoistuspalvelua sekä ollut vastuussa useiden liiketoimintakriittisten järjestelmien toimivuudesta.


- Työurani vaiheisiin kuuluu myös yrityksen palvelunhallinnan käytäntöjen ja prosessien toteuttaminen laatustandardin vaatimusten mukaisesti sekä esihenkilönä toimiminen. En ole juurikaan suunnitellut uraani, vaan tarttunut eteen tulleisiin, mielekkäiltä tuntuviin tilaisuuksiin. Pidän haasteista ja haluan kehittyä ja kehittää, Joensuu toteaa.


Pilvipalveluiden asiantuntija

Viime vuosina Minnan teknologinen mielenkiinto on kohdistunut julkiseen pilveen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Pilvipalveluiden asiantuntijana hän on perehtynyt ennen kaikkea pilven johtamiseen, sen hyötyihin ja näppärään käyttöönottoon, projektinjohtamiseen ja kustannustenhallintaan monessa mielenkiintoisessa asiakasprojektissa.


Vaikka työ edellisellä työnantajalla oli Joensuun mukaan mielekästä ja monipuolista, herätti headhunterin soitto välittömästi hänen mielenkiintonsa Melkkiä kohtaan.


- Soitto osui sopivaan kohtaan. Kun on työskennellyt pitkään isoissa globaaleissa yrityksissä, yrityksen pienuus, suomalaisuus ja vahva asiantuntijuus kuulostivat erittäin vakuuttavilta ja kiinnostavilta argumenteilta.


- Pieni koko tuo mukanaan ketteryyden ja joustavuuden, mikä tarkoittaa, että toimintaa hidastavaa byrokratiaa ei ole. Pystymme hyvin nopeasti vastaamaan asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin ja olemme lähellä.


Langat käsissä

Minna aloitti työt Melkillä viime lokakuussa. Senior managerina hän vetää mittavan kokoista digitalisaatiohanketta, jossa kansainväliselle asiakkaalle otetaan käyttöön uutta teknologiaa sekä modernisoidaan asiakkaan teollisen valmistuksen prosesseja, ohjausta ja järjestelmiä.


Usean vuoden mittaisessa hankkeessa Joensuun työ on projektijohtamista, erilaisten tehtävien viemistä eteenpäin, ongelmien ratkomista, riskien hallintaa, viestintää, vaatimusmäärittelyä, suunnittelua, koordinointia ja kymmenien eri suuntiin juoksevien lankojen pitämistä samanaikaisesti näpeissä.


- Projektiin liittyy useita kiinnostavia teknologioita ja toimintojen kehittämistä. Koska tekniikan hyödyt kiinnostavat itseänikin, on mielenkiintoista nähdä, miten se valjastetaan tukemaan liiketoiminnan tavoitteita.


- Nautin ongelmanratkaisusta, koska siinä saa analysoida ja pohtia tilanteita monelta eri kantilta. Uskon, että positiivinen elämänasenteeni auttaa suhtautumaan haasteisiin myönteisesti ja ratkaisukeskeisesti. Vaikka työssäni on tärkeää ymmärtää teknologiaa, on se mitä suuremmassa määrin myös ihmisten kanssa olemista. On myös olennaista ymmärtää miksi jotakin ollaan tekemässä. Kun vastaus on kristallinkirkas, ohjaa se tekemistä oikeaan suuntaan ja auttaa muutoksen läpiviennissä projektin eri vaiheissa.


Ikuiseksi opiskelijaksi itseään kutsuva Joensuu tutkii mielellään alan kirjallisuutta ja julkaisuja. Hän sai hiljattain valmiiksi EMBA-tutkinnon, jossa pääsi haastamaan itseään vaativan työn ja opintojen yhdistämisen kautta. Liikkeenjohdon koulutus toi hyvän lisän tietohallinto-osaamisen rinnalle.


Opiskelun lisäksi kahden teini-ikäisen pojan äiti nauttii liikunnasta ja etenkin tanssista. Hän rakastaa myös kirjoja, elokuvia, musiikkia, teatteria ja taidetta.


Melkistä Joensuu sanoo löytäneensä omien arvojensa mukaisen työpaikan.



- Melkillä on kaikin puolin reilu meininki. Kun yritys menestyy, iloa jaetaan kollektiivisesti kaikille. Viime vuoden tulostavoitteeseen pääsemisen ansiosta saimme esimerkiksi joulun välipäivät vapaaksi. Työyhteisön oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus istuvat yhteen omien arvojeni kanssa, Minna Joensuu päättää.



Haastattelun teki Taru Schroderus


465 views

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page